
Leila kiittää kuluneesta 19 vuodesta
Kesästä 2025 tulee Paperipuodin viimeinen kesä kirjakauppana Kemiön keskustassa
Kesästä 2025 tulee Paperipuodin viimeinen kesä kirjakauppana Kemiön keskustassa
Suljin myymälän jo kertaalleen lokakuussa 2022, mutta avasin sen uudelleen huhtikuussa 2023 voidakseni paremmin myydä varastoon jääneitä kirjoja. Tämä tilapäinen myynti kesti kuitenkin pidempään kuin mitä aluksi ajattelin, mutta nyt, kahden vuoden jälkeen, on tullut aika sulkea puoti heinä-elokuussa.
Haluan kiittää kaikkia asiakkaitani ja yhteistyökumppaneitani kuluneesta 19 vuodesta. Olen oppinut paljon uusia asioita toimiessani yrittäjänä ja samalla olen tutustunut moneen kemiönsaarelaiseen henkilöön. Jotkut asiakkaistani eivät vielä olleet edes syntyneet kun aloitin helmikuussa 2006 ja osa uskollisista iäkkäämmistä kävijöistä on jo siirtynyt tuonpuoleiseen.
Myös minulle on tullut ikää lisää ja nyt odotankin lähestyviä eläkepäiviä, jotta voisin alkaa tehdä niitä asioita joihin ei aika riittänyt työskennellessäni puodissa.
LOPPUUNMYYNTI ALKAA KESKIVIIKKONA 18. KESÄKUUTA 2025
Toivotan vielä kerran kaikki tervetulleeksi Paperipuotiin ostoksille, niin kauan kuin varastoa riittää. Nyt hinnat ovat alennetut.
Toimitan kaikki aikaisemmin tilatut tuotteet siten kuin olemme sopineet. Alennukset eivät koske näitä tuotteita.
Viimeinen aukiolopäivä tarkentuu myöhemmin. Ilmoitan puodin sulkemisesta tällä sivustolla, otsikon aukiolo alla.